lauantai 30. huhtikuuta 2016

DIY kattolamppu keittiöön



 Meillä on ollut yksi projekti tekeillä jo vuosia. Löysimme eräänä kesänä Norjassa käydessämme kauniita betonisia verkkopalloja ja tiesimme heti, että näistä saisi kehitettyä jotain kivaa, uniikkia. Pitkään ei ideat muhineet, nämähän olivat kuin tehty lampun varjostimiksi!




 Tämä projekti on kokonaan mieheni tuotosta! Hän halkaisi ensin pallot ja teki reiät lampuille. Pallot roikkuvat oksassa, joka on kerätty talteen metsäretkeltä. Sen annettiin kuivua kunnolla ja pinta kuorittiin kevyesti. Lamppujen johdoiksi kaapeista löytyi valmiiksi valkoista johtoa, mutta ajatus olisi vaihtaa ne mustiksi. Silloin johto laitetaan kulkemaan mustien kettinkien rinnalla.

 

Vanhoja verkkopalloja ei ole käsitelty mitenkään (pesty tietenkin ennen käyttöönottoa). Tykkään älyttömästi tuosta rustiikkisesta ilmeestä! Keittiöön on tullut jotain modernimpaan näiden kaveriksi (ensi viikolla tulossa juttua näistä) ja tykkäänkin että nyt keittiössä on sopivassa määrin uutta ja vanhaa rinnakkain.

Tänään vietämme vappua rennosti naapuriperheen kanssa. Lapset saavat pukeutua naamiaisasuihin, grillaamme ja nautimme tietysti myös itsetehdyt simat sekä munkit.

Iloista ja aurinkoista vappua teille kaikille!
 

torstai 28. huhtikuuta 2016

Desenion ihanat julisteet sekä uudet malmit





 Olen kaivannut olohuoneeseemme pitkään jotain muutosta. Halusin tilaan selkeyttä, yhtenäistä linjaa. Romanttinen sisustusmaku on muuttunut pelkistetympään ja vanhat kalusteet sekä somisteet alkoivat tuntua liian raskaalta. Päätimme siirtää olkkarissa olleen vitriinin tytön huoneeseen ja sen oikealla puolella olevat tauluhyllyt otettiin pois. Tilalle hommasimme Ikean malm-lipastot (80 x 100 cm) lasilevyn kanssa.

Lipastojen yläpuolelle lähdin etsimään sopivia tauluja. Deseniolta löysin heti etsimäni, heidän valikoimissa on juuri minun silmääni miellyttäviä julisteita. Dreamer-juliste oli ykkösvalinta! Sen olen nähnyt aiemmin jossain blogissa ja  se on jäänyt vahvasti mieleeni. Tuossa julisteessa on jotain merkillisen kiehtovaa. Dreamer julisteen otin koossa 50 x 70 cm, mustavalkoisena.






Desenion julistevalikoima (KLIK!) on todella runsas ja niimpä itsellekin meinasi tulla valinnan vaikeus. Valintaa helpottaakseni tein erilaisia yhdistelmiä Picasa kuvankäsittelyohjelman avulla. Tämä osottautui todella näppäräksi!

Dreamer julisteen lisäksi ostoskoriini päätyi La Lune -juliste sekä  Diamond Silver -juliste, molemmat koossa 30 x 40 cm. Minulta löytyi jo entuudestaan Smile -juliste, joka sopi täydentämään kollaasia. Itseäni miellyttivät nimenomaan musta-valkoiset printit sekä kulta ja hopea kategorian julisteet. Käykäähän tekin kurkkaamassa valikoima!

Julisteiden takana oleva seinä kaipaisi uusimista, taulut peittävät nyt sopivasti vanhat ruuvien reiät ;) Kunhan seinät saavat uutta pintaa, kiinnitän sitten taulut seinälle joko yksittäin tai tauluhyllyn kanssa.





Kauniit kiitokset Deseniolle julisteista, ne ovat juuri sitä mitä etsinkin!
Mikäli sinä kaipaat kotiisi uudistusta, käy kurkkaamassa Desenion valikoima TÄÄLTÄ. Kauniilla tauluilla voi saada isojakin muutoksia aikaan!

Olohuoneessa on tapahtunut muitakin muutoksia, huomaatteko mitä? :)
Aurinkoista loppuviikkoa!

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Tunnelmia viikonlopulta!



 Huikea viikonloppu onnellisesti takanapäin! Suuntasin perjantaina yhdessä rakkaan ystäväni Jaanan kanssa Helsinkiin, jossa päivä kului shoppaillessa ja tavatessa blogikolleegoita. Yövyin yhdessä Jaanan, Hannan, Hanna-Riikan, Tanjan ja Lauran kanssa Sokos Hotel Helsingissä.

Lauantaina osallistuimme Bloggers Inspiration Day tapahtumaan sekä illalla Blog Awardseihin. Päätin tänä vuonna jättää järkkärini kotiin ja keskittyä itse tapahtumaan ja paikalla oleviin tuttaviin. Niimpä kuvasaldo jäi hyvin vähäiseksi, mutta muistot ovat syvästi mielessä! Oli ihanaa tavata jälleen tuttuja bloggaajia sekä tutustua uusiin ihmisiin. Samanhenkiset ihmiset ovat juuri tämän bloggaamisen parasta antia. 
Kiitos kaikille leideille, olette ihania!




Blogipostauksia on  tullut viime aikoina hitaaseen tahtiin, mutta yritän skarpata tässä asiassa! Aiheita olisi vaikka millä mitalla, pitäisi vaan pusertaa jostain aikaa kuvien ottamiseen ja kirjoitteluun. Jossain täytyy kiireiden vuoksi karsia, joten luulen että jatkossa julkaisen tiiviimpiä postauksia.

Aurinkoista viikkoa teille kaikille, palataan asiaan!