torstai 20. lokakuuta 2016

Makkarin uudistuneet tekstiilit



Makuuhuoneemme tekstiilien päivittäminen on ollut pitkään mielessäni. Vanhoissa tekstiileissä alkoi tökkimään se liika romanttisuus, jota ennen suosin. Olen haaveillut Luhta Homen Pilvi -päiväpeitosta jo useamman vuoden. Kärkkäisellä oli jokunen aika sitten tarjous näistä päiväpeitoista, joten nyt oli hyvä tilaisuus vihdoinkin hankkia se.

Ai että se onkin ihana! Valkoisen sävy on juuri oikea ja peitto on sopivasti muhkea -täydellinen! Uuden päiväpeiton myötä halusin laittaa myös tyynyt sekä muutkin petivaatteet uusiksi. Lähdin hakemaan hotellimaista, ehkä hieman ylellistäkin tunnelmaa huoneeseen.




Vaikka tykkäänkin kovasti uudesta päiväpeitosta, välillä on kiva tehdä rennompi petaus. Heittää vaan peitot sängylle. Arkena ei monesti muunlaista petausta ehdi tekemäänkään. Tämän rennomman petauksen kohdalla oli tärkeää saada uusi lakana petarille sekä helmalakana. Tuota jälkimmäistä meillä ei ole koskaan aiemmin ollutkaan. Helmalakana viimeistelee kauniin ilmeen. Yllätyin itseasiassa siitä, kuinka iso merkitys tällä oli kokonaisuuteen. Helma- sekä kuminauhalakanan tilasin H&M:ltä.



Tyynyjen asettelu on tuottanut aina päänvaivaa ja halusin suunnitella nyt rauhassa millaisen kokonaisuuden haluan. Pinterest osoittautui mahtavaksi inspiraation lähteeksi. Sieltä löytyi hyviä, havainnollistavia kuvia siitä, miten eri kokoisia tyynyjä voidaan yhdistellä ja asetella. 

Takimmaiset isot tyynyt on kooltaan 50x90 cm. Tyynynpäällisten väri on nettikaupan mukaan tummansininen, mutta kyllä ne näyttävät enemmän mustilta. Edessä olevat 50x60 cm tyynyt on meidän nukkumatyynyt. Päälimmäisenä vielä 50x50 cm kokoiset koristetyynyt. Kaikki tyynynpäälliset on myös H&M:ltä.

Olen todella tyytyväinen uudistuneeseen ilmeeseen. Makkarissa on nyt ihanan rauhallinen tunnelma!

Mukavaa loppuviikkoa!

4 kommenttia:

  1. Näyttää ihanalta ja rennolta lepopaikalta 💕 Musta antaa kivasti kontrastia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Musta-valkoinen miellyttää tällä hetkellä kovasti, antaa kivasti särmää! :)

      Poista
  2. Aivan ihana makkari!
    Kauniit nuo matot!
    Mukavaa päivän jatkoa sinne!

    VastaaPoista

Kommentit ovat bloggaamisen suola, kiitos jokaisesta viestistä! <3