maanantai 25. huhtikuuta 2016

Tunnelmia viikonlopulta!



 Huikea viikonloppu onnellisesti takanapäin! Suuntasin perjantaina yhdessä rakkaan ystäväni Jaanan kanssa Helsinkiin, jossa päivä kului shoppaillessa ja tavatessa blogikolleegoita. Yövyin yhdessä Jaanan, Hannan, Hanna-Riikan, Tanjan ja Lauran kanssa Sokos Hotel Helsingissä.

Lauantaina osallistuimme Bloggers Inspiration Day tapahtumaan sekä illalla Blog Awardseihin. Päätin tänä vuonna jättää järkkärini kotiin ja keskittyä itse tapahtumaan ja paikalla oleviin tuttaviin. Niimpä kuvasaldo jäi hyvin vähäiseksi, mutta muistot ovat syvästi mielessä! Oli ihanaa tavata jälleen tuttuja bloggaajia sekä tutustua uusiin ihmisiin. Samanhenkiset ihmiset ovat juuri tämän bloggaamisen parasta antia. 
Kiitos kaikille leideille, olette ihania!




Blogipostauksia on  tullut viime aikoina hitaaseen tahtiin, mutta yritän skarpata tässä asiassa! Aiheita olisi vaikka millä mitalla, pitäisi vaan pusertaa jostain aikaa kuvien ottamiseen ja kirjoitteluun. Jossain täytyy kiireiden vuoksi karsia, joten luulen että jatkossa julkaisen tiiviimpiä postauksia.

Aurinkoista viikkoa teille kaikille, palataan asiaan!

18 kommenttia:

  1. Ihana ja muistorikas päivä teillä varmasti ollut!
    Olenkin odotellut postauksiasi Heli :)

    Mukavaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä, viikonlopun voimin jaksaa taas normiarkea! :)

      Mukavaa viikkoa sinullekin Sari! <3

      Poista
  2. Olipa ihana nähdä! Nyt hiukkasen väsy olo reissun jäljiltä :-) Tsemppiä viikkoon Heli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin oli! Täällä yritetty myös palata normiarkeen, vieläkin juhlahumussa :)
      Tsemppiä sinunkin viikkoosi! <3

      Poista
  3. Olipa ihana nähdä pitkästä aikaa! <3 Niin kiva tapahtuma jälleen takana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihana nähdä, harmi vaan kun emme ehtineet sen enempää juttelemaan! Ensi kertaan <3

      Poista
  4. Ihania kuvia! Toivottavasti mä pääsen ensi kerralla messiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jossu! <3 Harmi kun sua ei tänä keväänä näkynyt, jospa ens syksyllä pääset taas mukaan! :)

      Poista
  5. Oih miten ihana blogitapahtuma ollut <3 Ja nuo herkut, nam :) ja parasta on varmasti nähdä kasvotusten muiden bloggaajien kanssa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä, mieleenpainuva! Bloggaajien kanssa seurustelu oli sitä parasta antia <3

      Poista
  6. Hih hah heh :D Hymy korvilla muistelen reissua. Kiitos ihana seurasta <3 Olet huippu ja pian me ollaan huippuja selfien ottajia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin, reissua on kiva muistella vielä moneen kertaan! :) Kiitos itsellesi, ikävä on jo teitä kaikkia!! <3 Ens kerralla sit harjotellaan lisää ;)

      Poista
  7. Ihana oli kyllä taas viettää viikonloppu teidän kanssa <3 Kiitos!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan superviikonloppu kaikin puolin!! Kiitos itsellesi ihanainen! <3 <3

      Poista
  8. Täällä kanssa yksi joka odottaa postauksia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! <3 Blogitapaamisen jälkeen tuli niin paljon lisää bloggaamisintoa, kyllä tähän täytyy jostain löytää aikaa jatkossakin <3

      Poista
  9. Ihana muruseni kiitos loistoseurasta! Parempaa saa hakea <3 Kyllä nämä reissut ovat yksiä parhaimmista. Tekee niin hyvää käydä vähän vapaalla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi muruseni!! <3 Huippureissu, sai kyllä ajatukset aivan toisaalle työkuvioista ja muista! Hyvää tekee, näitä lisää! ;)

      Poista

Kommentit ovat bloggaamisen suola, kiitos jokaisesta viestistä! <3