sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Kattokruunu ja olkkarin uus(vanha) järjestys



Pientä postaustaukoa on ehtinyt olla välissä työkiireiden takia. Kaikki vapaa-aika on mennyt uuden työn perehdytykseen ja siihen olen halunnut nyt satsatakin, jotta pääsen pian tekemään hommaa täysin itsenäisesti. Viikonloppuisin olen käynyt pitämässä vielä sisustuskutsuja. Yhdet on vielä kalenteriin merkittynä ja sen jälkeen joudun jättämään tämän jälleenmyynnin pois, ei yksinkertaisesti riitä enää aika kaikkeen. Perheellekin tulee pyhittää oma aikansa ja tietenkin omaan hyvinvointiin.

Mutta sitten otsikon aiheeseen. Olen haaveillut pitkään näyttävästä kattokruunusta. Näiden hinnat on vaan olleet aika päätähuimaavat, joten hankinta on ollut pitkään vain unelmissa. Kodin1:n yllätyspäiville tuli tarjoukseen juuri ajatuksissani ollut kattokruunu (59,99 €), eikä tämän ostamista tarvinnut pitkään pohtia. Varmistin mieheltänikin kelpaako hänellekin ja ei muuta kuin ostoksille!



Puntaroin pitkään kirkkaan ja tämän kromisen kattokruunun välillä. Hieman jäin jälkeenpäin miettimään, olisiko kirkas sittenkin ollut parempi. Onko tämä krominen jo liiankin pramea? Mitä mieltä sinä olet?

Täytyy miettiä josko löytäisi jotain somisteita, jotka sopisivat kattokruunuun. Ehkä sitten tämä krominen sopisi vielä paremmin paikallensa.



Edellinen kattovalaisin toimi pelkästään tunnelmavalona, joten tämän kattokruunun myötä saimme tilaan lisää valaistustehoa olohuoneeseen. Halusin näyttävän näköisen kattovalaisimen, katseenvangitsijan huoneeseen ja sitä tämä todella on!




Kattokruunun myötä päätin vaihtaa takaisin aiemmin olleen olohuoneen järjestyksen eli sohva sekä divaani vaihtoivat paikkaa. Kyllä tämä on se oikea ja parhain ratkaisu meidän olkkariin! Tila pääsee nyt paremmin oikeuksiinsa ja näyttää avaremmaltakin, kun sohva on jälleen ikkunan edustalla.

Huomaan itse kuvista, että kattokruunu voisi olla hieman alempanakin, jotta erottuisi selkeämmin ja pääsisi edukseen. Jännä, miten tietyt asiat hahmottuu selvemmin kuvista mitä omin silmin katsottuna. Tätä kuvaamistekniikkaa käytänkin usein silloin kun puntaroin eri vaihtoehtoa. Jos esim. mietin mitä tyynyjä asettelen sohvalle, otan vaihtoehdoista kuvat ja vertaan sitten niistä, kumpi on parempi.

Divaanin viereen nostin toisen tarjoilupöydän, mutta siihen en asetellut mitään somisteita. Täytyy vähän makustella mitä siihen laittaa. Ja voi olla, että uusi kattokruunu saa aikaan enemmänkin tavaroiden siirtelyä :)

Kivaa sunnuntai-iltaa teille kaikille!

tiistai 1. syyskuuta 2015

Tyynyvinkki!



 Haluan jakaa teille yhden tyynyvinkin, jonka itse löysin kerran yhdeltä keskustelupalstalta. Olen metsästänyt pitkään hyvälaatuisia sisätyynyjä, jotka pitäisivät hyvin muotonsa. Tykkään itse myös siitä, että sisustustyynyt ovat kunnolla muhkeita. Sisätyynyissä on huomattavia laatueroja, mutta parhaimmatkin tahtovat jo melko lyhyen ajan jälkeen menettää muotoaan ja lässähtää.

Vinkki, johon törmäsin, meni heti testaukseen. Ikeassa myydään Slån tyynyä, joka on kooltaan 50 x 60 cm. Nukkumiseen en tätä itselleni ostaisi, koska on sen verran ohut, mutta tyyny mahtuu vielä 50 x 50 cm kokoiseen tyynynpäälliseen. Sisustustyynystä tulee ihanan muhkea, kun sisätyyny on hieman päällistä isompi! Normaaleista sisätyynyistä saa maksaa vähintään 4-5 €, mutta tällä Slån tyynyllä on hintaa vain 1,49 €. Näin ollen siis mainio ja edullinen vaihtoehto sisätyynyksi, jota tulen käyttämään jatkossakin! :)

Kuva 1

Kuva 2

 Ylläolevista kuvista voitte verrata, miltä 50 x 50 cm:n sisustustyyny näyttää normaalikokoisen sisätyynyn kanssa (kuva 1) ja miltä se näyttää 50 x 60 cm Slån tyynyn kanssa (kuva 2). Jälkimmäinen on huomattavasti muhkeampi ja pehmeämpi.

Olen joskus tuonut lisää muhkeutta laittamalla kaksi samankokoista sisätyynyä päälliseen, mutta tyynystä tulee herkästi liian tiivis ja pinkeä. Tällöin se ei ole yhtä mukava käytössä.



45 x 45 cm:n tyynynpäällisiin laitan joskus jo käytössä olleita 50 x 50 cm:n sisätyynyjä. Käytettyinä ne ovat menettäneet muhkeuttaan, mutta menevät vielä hyvin näissä pienemmissä tyynynpäällisissä. Yllä olevassa kuvassa vertailuna jälleen normaalikokoinen sisätyyny (vasemmalla puolella) ja isompi, jo hieman käytetty 50 x 50 cm:n sisätyyny (oikealla puolella)

Tykkäätkö sinä muhkeammista tyynyistä vai kelpaako ohuempi? 

Aurinkoista viikon jatkoa!