tiistai 2. syyskuuta 2014

Pientä muutosta olkkarissa

En ole näyttänyt vähän aikaan yleiskuvaa koko olkkarista ja muutamia pikku juttuja tilassa on kesän aikana tapahtunut, joten kurkataampa nyt sinne!


2.jpg


1.jpg


Näkyvin muutos olkkarin sisustuksessa on kesän alussa hommaamani uudet verhot. Olin haaveillut näistä jo pitkään. Kun Jotexilla oli tarjouskampanja, jossa sai aletuotteista -50 % lisäalen ja verhoille jäi hintaa enää 13 €, en voinut enää vastustaa kiusausta.


Aivan nappiostos, tykkään näistä ihan älyttömästi! Väri on just hyvä, tuo kivaa pirteyttä tilaan. Eikä ne näytä ihan niin romanttiselta mitä alun perin olin ajatellut.


Kesän aikana päätin kokeilla kiinnittää pitkään kaapissa lojuneen sisustustarran ikkunoiden yläpuolelle. En ole aivan varma sen sopivuudesta tuonne. Uusi idea paremmasta tekstistä on jo mielessä, joten ehkä annan tuon olla paikallaan siihen asti.


3d.jpg


4.jpg


Pieni rahi on siirtynyt jälleen olkkariin sohvapöydän jatkeeksi. Tämä ei ole niinkään sisustuselementti, mutta käytännölinen. Käy niin jalkojen lepuuttamiseen kuin esim. lisätasona.


Alkukesästä terassille siirtämäni tarjotinpöytä on ollut ajatuksissa siirtää tälle paikalle takaisin, täytyy pian mallailla miltä se nyt näyttäisi.


9.jpg


8.jpg


Sohvan oikealle puolelle olen kaivannut alusta asti pientä pöytää. Päätin yksi päivä siirtää poikien huoneesta yhden ylimääräisen Ikean Lack-pöydän, joka kävikin tälle paikalle mainiosti. Pöydän pinta on vaan todella kulunut, mutta sen sai näppästi piiloon liinan avulla. Pitsiliina ja mustat kynttilänjalat on yhdistelmä, josta erityisesti pidän tässä nurkkauksessa!


7.jpg


6.jpg


5.jpg


Tv:n alla olevalla tasolla tavarat on (jälleen kerran) vaihtaneet hieman paikkaansa.


12.jpg


11.jpg


Pikku hiljaa olen saanut laittaa arempia sisustustavaroita esille ilman että meidän kuopus 1v 3 kk olisi niitä heti heittelemässä. Ei-sana on mennyt perille :)


10.jpg


Aiemmin lehtikorina toiminut puukori säilöö nyt vilttejä ja tyynyjä. Pikku hiljaa syksyä kohden olen alkanut mieltymään harmaaseen, hopeaan ja kaikkeen kimaltavaan. Näitä tullaan siis varmasti näkemään meillä pian! :)


14.jpg


Sitten vielä kurkistus vieras/työhuoneemme suuntaan, jossa on myös sisusteltu ahkerasti! Sieltä juttuja lisää myöhemmin :)


13.jpg


Tämän kuvan myötä haluan toivottaa teille kaikille mukavaa viikon jatkoa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat bloggaamisen suola, kiitos jokaisesta viestistä! <3