torstai 30. tammikuuta 2014

Tuliaiset Helsingin reissulta

Heips kaikille!



 



Ehdittekö jo kyllästyä edellisiin sisustuskauppakierroksen otoksiin? :D Ne on nyt tältä erää näytetty, mut esittelen vielä mitä lauantaina tarttui kierrokselta mukaani.



5.jpg



7.jpg



Granitista tarttui mukaan liitutaulutarra-arkkeja sekä valkotaulutussi (vai mikälie nimeltään..). Pari arkkia liimasin jääkaapin oveen, tälläinen viikkokalenteri on ollut mielessä jo jonkun aikaa. Arkit näyttivät sellaisenaan vähän tylsiltä, joten päätin kokeilla bling bling-tarroja reunoille. Näistä tulikin mielestäni tosi kivat!



Klipsit tilasin ennen joulua Bellapuodin kautta. Meillä oli entuudestaan jemmassa tosi vahvoja magneetteja, joissa metalliset klipsit pysyvät kiinni. Näihin voi sitten kiinnittää tärkeitä lappusia jne. Pinkki kortti tarttui mukaan day-putiikista.



7.jpg



Liitutaulutarra-arkkeja on pakkauksessa 5 kappaletta. Näistä voi leikata haluamansa muotoistet palat (pilvi, tähti tms.), taustalla olevaa ruudukkoa voi käyttää apuna.



6.jpg



Bling bling tarrat olen ostanut Suomalaisesta kirjakaupasta, mutta muuallakin olen näitä nähnyt.



3.jpg



Design Forum Shopin goodiebagista löytyi tämä ihana tarjotin! Tälle löytyy varmasti paljon käyttöä :)



2.jpg



Aiemmassa postauksessa mainitsin ostaneeni jotain Perobasta. Se oli tämä ihana House Doctorin rautalankakori, jota olen metsästänyt kauan! Näitä pitää ehdottomasti saada lisää, on tosi kivan näköiset ja sopii monenlaiseen käyttöön. Nyt laitoin siihen kahvin ja suodatinpussit. Tätä voisi käyttää myös esim. keittiöpyyhkeille, serveteille tai astianpesuaineille.



3.jpg



Day-liikkeestä saimme goodiebagin, joka sisälsi pehmoiset tossut, kenkälaatikon sekä suihkumyssyn. Myssystä irroitin ihanan bling bling koristeen tuleviin tuunausjuttuihin.



4.jpg



Mokosta olisin voinut ottaa mukaani yhtä sun toista! Sen verran hillitsin itseäni, että otin vain vaaleanpunaisia paperipillejä sekä yhden paperipallon. Pallo on vielä paketissaan, katsotaan mihin se päätyy.



2.jpg



1.jpg



Kiertueemme päätteeksi ehdimme onnekseni piipahtamaan vielä Tigersissa. Olen kuullut puhuttavan heidän ihanista ja edullisista tuotteista, ja niitähän siellä riitti! Hopean värinen &-merkki (8 €) oli yksi jonka nappasin koriini.



4.jpg



8.jpg



Lapsille tuliaisiksi mm. tämä suloinen pupu, jossa on valot (vaihtaa väriä) sekä ihana pieni herätyskello. Kelloja oli useita eri värisiä. Näitä olisi voinut ottaa useammankin kun ei montaa euroa maksanut.



1.jpg



Ja sydänvaahtiksia, joita en ole ennen mistään löytänyt. Lapsille osa, loput purkkiin säilöön. Kauaa ei kyllä tuolla pysy! :D



 



Seuraavalla Helsingin reissulla varaankin ISOMMAN laukun sekä runsaasti aikaa!



Ihanaa loppuviikkoa teille toivottaen,



 



Heli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat bloggaamisen suola, kiitos jokaisesta viestistä! <3