maanantai 29. heinäkuuta 2013

Paluu blogimaailmaan, ensikatsaus olkkarin nykyiseen ilmeeseen

Hei kaikille pitkästä aikaa!!

Niin vaan ehti vierähtää puolisen vuotta edellisestä postauksesta... 
Toivottavasti mahdollisimman moni on siitä huolimatta pysynyt mukana.

Kolmatta lastamme odottaessani pyhitin loppuraskauteni uutta tulokasta varten ja pesänrakennusvietti oli kova! Kaapit ja varastot tuli siivottua ja hävitin kaikki turhat tavarat pois, tietysti jotain uutta piti saada niiden tilallekin ;)


Vauva saapui maailmaan 20.5.2013 ♥ 
Poika tuli, mitoin 2810 g ja 48 cm :)

Synnytyksen jälkeen elämä on pyörinyt niin tiiviisti lasten ja kodin ympärillä, että bloggailut on jääneet harmittavan vähälle. Tavoitteena on saada päivitettyä blogia edes kerran, pari kuussa. Ja pyrin ehtimään käymään myös teidän blogeissanne ja jättämään välillä puumerkkiäkin.

Ja sitten pientä kurkistusta siihen, mitä muutoksia puolen vuoden aikana on ehtinyt tapahtua..


Eniten ilme on muuttunut olohuoneessamme, mm. värit ovat vaihtuneet raikkaammiksi.
Tekstiilit on uusittu kokonaan (matto Ellokselta, viltti ja valkoiset tyynyt Jyskistä ja verhot sekä loput koristetyynyistä Jotexilta). Valkoisen kaveriksi valitsin hieman sinistä ja vaaleanpunaista. Katsotaan kuinka kauan näillä mennään.


 Ehdottomasti mieluisin muutos on uusi tv-taso, jonka mieheni teki meren rannalta löytyneistä ajopuista. 
Jalat on tehty heinäseipäistä. *Loving it!* 
Tason alle olen etsinyt sopivia koreja/laatikoita ja mahdollisesti laitamme vielä jonkun välitason, johon elektroniikan saa paremmin 'piiloon'.
 
   


Tv-seinän ilme muuttui huomattavasti myös sillä, että suuret kaiutinkotelot heivattiin menemään ja niiden tilalle mieheni upotti kaiutinelementit seinään ja koteloi ne. Näppärä systeemi :) 
Kesäloman aikana monta projektia on saatu alulle ja osa loppuunkin asti. Postausaiheita on siis tiedossa, joten olkaahan kuulolla ;)
Ihanaa kesän jatkoa ja bloggailemisiin,
Heli