torstai 26. syyskuuta 2013

Vanha ikkunapoka ja muut olkkarin uutukaiset

 Heipparallaa!

Viime viikko vierähti lomaillessa mummolassa, ja flunssaa potiessa :/
Alkuviikosta alkoi vointi paranemaan ja jaksoi taas touhutakin jotain.

Olkkariin on ilmestynyt monta uutta juttua.

Ensin hieman yleiskuvaa





Itselleni mieluisin lisä olkkariin on vanha ikkunapoka, jonka hioin ja maalasin.
Ikkuna on tuotu vanhasta mummolastani jo vuosi sitten ja paikkakin tälle oli jo valmiiksi katottuna, 
paikalleen saaminen vaati vaan pienen tarmonpuuskan ;)
 
 
Seinällä aiemmin olleen tekstitarran siirsin keskimmäiseen lasiin. 
Hieman se kärsi siirtämisestä, joten tähän on uusi teksti hakusessa.

Alimmin lasin narulle ripustin kuvia, joita sattui laatikoista löytymään. 
Tähän on ajatus kehittää lapsista kuvia. Ylimpään lasiin ompelin jämäkankaasta Tilda-sydämiä.

 
 Riihimäen lasipurkkiin laitoin sytykeruusut esille. Nyt nämäkin pääsi vihdoin esille, aiemmin niille ei ollut sopivaa paikkaa. Tulitikkuja varten tuunasin lasipurkin. Tekstiä kylkeen spriiliukoisella tussilla, ja pohjaan tulitikkurasioiden raapaisuliuskat.

Telkkaritaso on saanut välitason bokseille, mieluinen lisä tämäkin :)

Talolyhdyt ostin viime viikolla Kuusamosta (Jess ja Tiimari). 
Ensimmäiset sellaiset, muttei taatusti viimeiset -on ne niin nättejä!
Mustat kynttilänjalat Living and Roomilta (myydään neljän kpl:n setissä).

Ikkunoiden edustalle ompelin viirinauhan, tuo kivasti väriä ja ilmettä huoneeseen.
Sohvalla olevat tähtityynyliinat ovat myös uusia. Greengaten keittiöliina ajaa pöytäliinan asiaa.

 
 Uusi sohva, tarkemmin sanottuna Ektorp, on ollut haaveissa jo pitkään. 
Toisaalta nykyinen sohva ei ole vielä kovin vanha tai kulunut, joten sinnitellään vielä tovi ;)

Perfect Homen kehyskin pääsi seinälle. Tämä kaipaisi myös hieman tuoreimpia kuvia...

Melkoinen kuvapjäläys tuli tästä postauksesta,
mutta lopuksi vielä pari tunnelmakuvaa, jotka otin iltahämärällä ♥

Leppoisaa loppuviikkoa toivotellen,

Heli

17 kommenttia:

  1. Ihanan tunnelmallinen olohuone! Ja sainpa hyvän ideankin sinulta jos saan varastaa sen :) Olen jo pitkään miettinyt säilytysratkaisua kaukosäätimille, ja ihan tuosta sinun pöydältähän sen nappasin :)

    Oikein ihanaista ja tunnelmallista syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos TiinaK! :) Kaikki ideat on vapaasti käytettävissä! Ihanaa ja tunnelmallista syksyä sinullekin!

      Poista
  2. Tuo teidä olohuoneen taso on komia!!! Ja ihana tunnelma huoneessa niin valosalla kuin hämärtyessäkin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Tasosta tykkään kyllä kovasti itsekin :)

      Poista
  3. Niin kaunista, ai vitsit että tykkään! Ihania yksityiskohtia ja kodikas kokonaisuus. <3
    Mä olen haaveillut jo monta vuotta ikkunanpokasta, saas nähdä saanko joskus vielä jostain hankittua.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Taina! ♥ Mulla olis yks ylimääräinen, laitetaanko tulemaan? :D

      Poista
  4. Kaunista! :) <3 Tunnelma kuvat on I H A N A T !!! Niin kaunista niin kaunista! <3

    VastaaPoista
  5. Onpa tunnelmallisen näköistä ja kaunista teidän olkkarissa! <3

    VastaaPoista
  6. Ihana katsella näitä sinun kauniita ja tunnelmallisia kuvia :) Kyllä sinä sit osaat sisustaa tosi kauniisti ja saat hienoja ideoita. Mullakin olis yksi vanha ikkunanpoka, en ole vaan saanu sille mitään aikaiseksi ;(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari kauniista sanoistasi! ♥ Netti on hyvä inspiraation lähde, kun ideoita kaipaa :) Jos ikkunanpokasi on suht hyvässä kunnossa, niin välttämättä sille ei tarvitse tehdä mitään. Itsekin olin kahden vaiheilla maalaanko, vai jätänkö alkuperäiseen kuntoonsa. Kiinnitys kannattaa tehdä tukevasti, painoahan näillä on aikalailla.

      Poista
  7. Tosi kaunista! Tuo tv-taso on niin mun näköinen :)
    Ikkunapokia olis, kun jaksais tuunata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Black Rose! Tässäkin ikkunanpokassa riitti kyllä työnsarkaa. Mut jokainen siihen uhrattu tunti oli kyllä sen arvoista, tykkään kovasti lopputuloksesta :)

      Poista
    2. Haastetta pukkais, käyppä vilaseen :)

      Poista
  8. Onpa kaunista teillä kotona! Tykkään juuri samanlaisesta sisustuksesta. Ihania juttuja :) Jään kyllä lukiaksi.

    Marja Love of dreams blogista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja K! Kiva kuulla, että löytyy sun makuun olevia juttuja :) Tervetuloa lukijakseni!

      Poista

Kommentit ovat bloggaamisen suola, kiitos jokaisesta viestistä! <3