sunnuntai 5. elokuuta 2012

Terassin kaiteet

Mieheni aloitti viime viikolla terassin kaiteitten tekemisen.
Urakka alkaa olla loppusuoralla, kaiteet kaipaavat enää toisen maalikerroksen pintaansa.

Ulkonäkö muuttui taas aikalailla, vai mitä olette mieltä seuraavista kuvista:

Muistutetaan mieleen miltä aivan alussa näytti...
Ulkohommat alkaa viimein olla loppusuoralla, kaiteetkin ovat nyt paikallaan! :)
Julkisivu ennen kaiteitten laittamista...
...ja julkisivu jälkeen. Kummasti siistii ulkonäköä!
 Vaunut ja muut saa nyt kivasti piiloon kaiteitten taakse, ja nyt terassi tuntuu TERASSILTA :)
Kaiteet katkaisee yhteyden talon edustaan, terassi on nyt suojaisempi ja tuntuu tosi tilavalta.

Keväällä istutusaltaaseen istuttamistani siemenistä osa on lähtenyt hyvin kasvamaan, ja vihdoin osa kukan nupuistakin on auennut (myöhäinen kesä). Ensi kesäksi istutan altaaseen lisää perennoja.

Kuvassa etualalla näkyvät pensashanhikit on siirretty tähän toisesta paikasta. Niille on rajattu alue reunakivistä. Vielä pitäisi kuskata niille lisää multaa, ja lopuksi peittää koristekatteella.

 Terassikalusteet siirrettiin katoksen alta tälle aurinkoiselle paikalle.
Tässä on tullut päivittäin nautittua kahvit :)

Istutimme keväällä siemeniä myös saviruukkuihin. Isossa ruukussa siemenet ovat 
lähteneet hyvin kasvamaan, pienissä on vain muutama verso... 
Saas nähdä ehtiikö näihin tulla vielä kukat tämän kesän puolella. 

Pensashanhikeissa on muutamia kukkia ja niitä tulee koko ajan lisää!

 Minun viikkoni on kulunut aikalailla maalisutia heilutellessa. 
Terassin tolppien lisäksi mm. vanhat pirttikaluston penkit ovat saaneet valkoista maalia pintaansa. 
Isäni tekemä vanha kukkapenkki löysi paikkansa terassilta.

Mummolastani kotiuttamani vanhat maitopäälärit ♥

Edellisellä kirpparireissulla löytyi muutama ihana verkkopallo.
Nämä voisi laittaa roikkumaan johonkin kivaan paikkaan!

Terassin sisustus on vielä kesken ja ideoita olisi vaikka ja kuinka... 
Katotaan, mihin vielä tämän kesän aikana ehdimme, 
ja pitäähän sitä toki jotain jättää ensi kesällekin!

Näkymää vielä etuoven edustalta.

*****

Lähdenkin tästä jatkamaan ulkohommia! :)

Mukavaa sunnuntaipäivää kaikille! ♥


14 kommenttia:

  1. Kylläpä tosiaa muutti kaiteet ilimettä, tuli sillä lailla niinku ryhtiä! Ihania istutuksia ootta pihalle laittanu, kerrassaa kaunista, ihanko tootta ite suunnitellu vai käyttäny ammattilaista apuna?!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se aikalailla tosiaan muutti ilmettä :)
      Kiitos, mä oon tehny suunnitelmat, koneella piirtänyt. Jotain hyötyä kotipuolessakin raksainsinöörin ammatista ;)

      Poista
  2. Iso muutos pelkästään tuolla kaiteella. Sopii kyllä hyvin tuohon kokonaisuuteen! Kivalta näyttää muutenkin teidän piha, kaunista on! :)

    Täällä niin myös haaveillaan omasta talosta... ehkä sitten tulevaisuudessa.

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Muutos oli kyllä merkittävä! Ei ollu itekään osannu etukäteen arvata kuinka kiva lopputuloksesta tuli, ja nyt terassi tulee hyödynnettyä ihan eri tavalla :)

      Omakotitalossa on niin ihana asua, kiva laitella oman näköiseksi vaikka työtä siinä riittääkin.. Toivottavasti tekin saatte joskus omanne! ♥

      Muksaa sunnuntaita! :)

      Poista
  3. Ompa kaunista! Aurinkoista sunnuntaita teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! ♥ Aurinkoa teillekin päin! :)

      Poista
  4. Tulipas nätti, viimeistelty ilme noilla kaiteilla. Tykkään ihan hirveästi tosta vaakalauta-mallista! Hienolta näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sannis! ♥ Me ei oltas muunlaisia kelpuutettukaan, toi malli sopii parhaiten :)

      Poista
  5. Hienolta näyttää. Pihan ulkonäkö paranee kohinalla :) Pihanteko on kuullunut täälläkin tämän kesän ohjelmistoon ja jatkuu vielä ensikesänäkin.

    Saimme myös tuollaisen verkkopallon, mutta siinä ei ole tuota kivaa köyttä ympärillä. Saisikohan sitä laitettua itse pallon ympärille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika! :) Ulkonäkö on tosiaan muuttunut paljon siitä, mitä se oli kun muutettiin tähän. Pihan laittaminen on ollut kivaa puuhaa! Me alotettiin jo viime kesänä ja meilläkin jää juttuja ens kesään. Hiljaa hyvä tulee :)

      Kannattaa kokeilla jos onnistais itsekin laittaa narua pallon ympärille, sopii niihin kivasti.

      Poista
  6. Tosi hieno terassi ja upea on piha muutenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! ♥ Nyt sitä viihtyy koko perhe paremmin pihalla :D

      Poista
  7. Ulpea loppusilaus ja niin kuin itsekin sanoit, kaiteet jotenkin "siistivät" yleisvaikutelmaa, vaikka ei teillä mitään roipetta siellä ollutkaan!
    Kauniita yksityiskohtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rv Kivitikka! :) Kyllä ne kaiteet antavat loppusilauksen julkisivulle, ehdottomasti kaipasi niitä. Yksityiskohtia pitäisi haalia lisää, toisen maalauskerran jälkeen pääsee kunnolla sisustamaan terassia! :)

      Poista

Kommentit ovat bloggaamisen suola, kiitos jokaisesta viestistä! <3